Netta Mäki, Hanna Ahlgren-Leinvuo, Tuula Vesanen, Vesa Keskinen

• Helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut, mutta se on edelleen koko maata alempi. Eroa selittää 40–80-vuotiaiden suurempi kuolleisuus, ja alkoholiin ja tupakointiin liittyvät kuolemat erityisesti vähemmän koulutetuilla. Naiset elävät noin kuusi vuotta miehiä pidempään. Elinajanodotteen alueelliset erot ovat säilyneet suurina.

• Helsinkiläisten sairastavuus on koko maata vähäisempää, mutta alueiden välillä on suurta vaihtelua.

• Helsinkiläisten elintavoista ruokailutottumukset, painonhallinta ja liikunta ovat hyvällä tasolla. Tupakointi on vähentynyt erityisesti miehillä. Alkoholin liikakäyttö on Helsingissä huomattavasti koko maata yleisempää, puolet matalan koulutustason miehistä kuuluu tähän ryhmään.

• Puolet helsinkiläisistä kokee elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi ja kaksi kolmesta kokee terveytensä hyväksi.

• Hyvinvointi- ja terveyserot ovat yhteydessä sosioekonomisiin taustatekijöihin. Helsingissä korkean sairastavuuden alueilla on koko kaupungin tasoa korkeampi työttömyysaste sekä alhaisemmat korkeakoulutettujen osuudet ja keskitulot.

• Helsinkiläiset kokevat kaupungin keskustan ja oman asuinympäristönsä keskimäärin yhtä turvalliseksi kuin aikaisemmin. Naisten pelko seksuaalirikoksen uhriksi joutumisesta on kasvanut. Omalla asuinalueella nähty väkivalta on vähentynyt systemaattisesti.

 

Helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut, väestöryhmien väliset erot kuitenkin edelleen suuria

Helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana, mutta se on säilynyt hieman alempana kuin maassa keskimäärin. Vastasyntyneen elinajanodote Helsingissä oli vuonna 2015 miehillä 77,8 ja naisilla 83,6 vuotta (kuvio 2.1). Tuoreimpien tietojen mukaan ero koko maan tasoon on noin puoli vuotta sekä miehillä että naisilla.

Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa oli Helsingissä 1990-luvun alkupuolella lähes 8 vuotta, mutta se on pienentynyt vajaaseen kuuteen vuoteen. Muutos johtuu miesten nopeammasta elinajanodotteen kasvusta ja kuolleisuuden pienenemisestä erityisesti verenkiertoelinten sairauksiin, jotka kuitenkin edelleen ovat niin miehillä kuin naisilla yleisin kuolemansyy. Verenkiertoelinten sairauksista johtuvan kuolleisuuden pitkän aikavälin pieneneminen johtuu sekä elintapamuutoksista että lääketieteen kehityksestä.

Ero elinajanodotteessa Helsingin ja muun maan välillä johtuu 40–80-vuotiaiden suuremmasta kuolleisuudesta Helsingissä (kuvio 2.2). Tätä nuorempien ja vanhempien ikäryhmien kuolleisuus on Helsingissä pienempää kuin koko maassa. Analyysi perustuu vuosien 2001–2010 kuolleisuuteen, mutta tuloksien voidaan olettaa olevan samanlaisia myös tuoreempien vuosien osalta, koska muutokset tämän tapaisissa väestöilmiöissä ovat hyvin hitaita. Erot siviilisäätyrakenteessa selittivät pienen osan helsinkiläisten korkeammasta kuolleisuudesta: Helsingissä suurempi osuus väestöstä on naimattomia ja eronneita, joiden kuolleisuus on suurempaa.

Kuvio 2.2. Eri ikäryhmien kuolleisuuden vaikutus (%) 25-vuotiaiden helsinkiläisten ja muiden suomalaisten miesten ja naisten elinajanodotteen eroon 2001–2010

Alkoholiin ja tupakointiin liittyvät kuolemansyyt selittävät huomattavan osan helsinkiläisten lyhemmästä elinajanodotteesta (kuvio 2.3). Sekä miehillä että naisilla noin neljännes elinajanodotteen erosta johtuu suuremmasta kuolleisuudesta alkoholisairauksiin. Alkoholin käyttö vaikuttaa osaltaan moneen muuhun kuolemansyyhyn, kuten tapaturmaisiin kaatumisiin ja moniin syöpiin, jotka nekin ovat huomattavasti yleisempiä Helsingissä kuin muualla maassa. Myös tupakointiin liittyvät kuolemansyyt, kuten keuhkosyöpä ovat helsinkiläisillä yleisempiä. Sen sijaan kuolleisuus erityisesti iskeemisiin sydänsairauksiin kuten sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin, jotka ovat verenkiertoelinten sairauksista yleisimpiä, on Helsingissä sekä miehillä että naisilla huomattavasti pienempää kuin muualla maassa.

Muuta maata suurempi kuolleisuus ei koske kaikkia väestöryhmiä. Korkeasti koulutetuilla ja ylemmillä toimihenkilöillä kuolleisuudessa ei pääsääntöisesti ole eroa Helsingin ja muun maan välillä (kuvio 2.4). Sen sijaan vähemmän koulutettujen ja työntekijäasemassa olevien kuolleisuus on huomattavasti suurempi Helsingissä kuin vastaavilla ryhmillä muualla maassa. Erityisen suurta on perusasteen koulutuksen saaneiden helsinkiläisten kuolleisuus alkoholisairauksiin ja keuhkosyöpään. Vähän koulutettujen helsinkiläisten terveyteen ja elintapoihin olisikin syytä kiinnittää huomiota ja tukea sairauksien ennaltaehkäisyä. Erityisesti alkoholin ongelmakäytön ja humalahakuisen juomisen ehkäisyyn tulisi panostaa voimakkaasti kaikilla terveydenhuollon tasoilla. Tarkemmin helsinkiläisten kuolleisuutta on käsitelty tietokeskuksen tuoreessa tutkimuksessa (Mäki & Martikainen 2016).

Kuvio 2.4. Koulutuksen mukainen kuolleisuus Helsingissä ja muualla maassa, 25–64-vuotiaat miehet  

Helsinkiläisten sairastavuus on koko maata vähäisempää, kaupunginosien välillä suurta vaihtelua 

Helsinkiläisten terveydentila on Kelan sairastavuusindeksin mukaan parempi kuin suomalaisten keskimäärin. Ikä- ja sukupuolivakioitu sairastavuusindeksi oli vuonna 2015 Helsingissä 90, mikä oli kymmenen indeksipistettä alhaisempi kuin koko maan indeksissä saama arvo 100. Helsingin sairastavuusindeksi on pysynyt samalla tasolla koko 2000-luvun. Sairastavuusindeksin kolmesta osaindeksistä vain kuolleisuusindeksi on Helsingissä koko maan keskiarvoa korkeampi (ks. edellinen kappale elinajanodotteen ja kuolleisuuden muutoksista Helsingissä), kun taas työkyvyttömyys- ja lääkekorvausindeksit ovat alle koko maan keskiarvon.

Myös kansantauteja (diabetes, psykoosit, sydämen vajaatoiminta, nivelreuma, astma, verenpainetauti sekä sepelvaltimotauti) esiintyy Helsingissä vähemmän kuin Suomessa keskimäärin. Ikä- ja sukupuolivakioitu kansantauti-indeksi oli 80, joka on kaksikymmentä pistettä alhaisempi kuin koko maassa keskimäärin. Yksittäisistä kansantaudeista ainoastaan psykoosit olivat helsinkiläisten keskuudessa koko maan väestön tasolla. Muut kuusi kansantautia olivat koko maata harvinaisempia koko kaupungin tasolla.

Vakioitu sairastavuusindeksi vaihtelee Helsingissä alueellisesti: osalla alueista se on yli koko maan tason, kun taas toisilla se jää reilusti alle koko maan tason (kuvio 2.5). Suurpiireistä tilanne on paras eteläisessä suurpiirissä (69) ja heikoin keskisessä suurpiirissä (104). Peruspiirien välillä erot olivat vieläkin suurempia, ääripäitä ovat Länsi-Pakila (58) ja Jakomäki (114).

Kansantauti-indeksi ei noussut yhdelläkään alueella yli koko maan tason. Suurpiirien välillä oli silti paljon vaihtelua: alhaisin indeksiluku oli eteläisen suurpiirin 63 ja korkein keskisen suurpiirin 89. Peruspiiritasolla indeksin ääripäitä olivat Ullanlinna (54) ja Jakomäki (97).

Sairastavuusindeksin alueelliset erot ovat yhteydessä alueiden erilaisiin sosioekonomisiin rakenteisiin. Sosioekonomisten terveyserojen merkitys on todennettu myös useissa valtakunnallisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa. Alueilla, joissa korkeasti koulutettujen osuus on pienempi, työttömyysaste korkeampi ja tulot alhaisempia, on pääasiassa korkeampi sairastavuus. Vuoden 2015 tietojen perusteella myös Helsingissä korkean sairastavuuden alueilla on koko kaupungin tasoa korkeampi työttömyysaste sekä alhaisemmat korkeakoulutettujen osuudet ja keskitulot. Koulutusasteen ja sairastavuusindeksin välinen yhteys on esitetty kuviossa 2.5. 

Helsinkiläisten elämäntavat keskimäärin koko maata paremmalla tasolla, alkoholin liikakäyttö ongelmana

Monet elintapoihin liittyvät tekijät ovat alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) mukaan Helsingissä koko maahan verrattuna paremmalla tasolla. Näitä ovat esimerkiksi ruokailutottumukset, paino, tupakointi ja liikunta. Sukupuolten ja koulutusryhmien välillä löytyy kuitenkin selkeitä eroja elintavoissa, jotka heijastuvat eroina jopa kuolleisuudessa ja elinajanodotteessa.

Lihavuus (painoindeksi yli 30) oli Helsingissä vähäisempää kuin koko maassa kaikissa ikä- ja koulutusryhmissä. Yleisintä lihavuus oli matalasti koulutetuilla naisilla. Myös ruokatottumuksissa näkyi koulutustason ja sukupuolen merkitys, matalasti koulutetut, ja erityisesti miehet, söivät harvemmin kasviksia ja hedelmiä ja marjoja. Kasvisten käyttö oli kuitenkin koko maata yleisempää kaikissa sukupuoli-, ikä- ja koulutusryhmissä.

Tupakointi on Helsingissä keskimäärin koko maata vähäisempää ja päivittäin tupakoivien osuus väestöstä on edelleen vähentynyt viime vuosina. Erityisesti helsinkiläismiesten tupakointi on vähentynyt selvästi (kuvio 2.6). Kehitykseen vaikuttaa todennäköisesti osaltaan Helsingin ikärakenne. Nuorten ja nuorten aikuisten tupakointi on 2000-luvun aikana vähentynyt nopeasti ja näiden ikäryhmien osuus on suurempi Helsingissä kuin muualla maassa. 65 vuotta täyttäneet naiset ovat ainoa ikäryhmä, jonka tupakointi on hieman yleistynyt. On myös mahdollista, että tupakoinnin vähentymiseen vaikuttavat terveitä elämäntapoja suosivat trendit, joiden edelläkävijöinä pääkaupunkilaiset haluavat olla.

Koulutusryhmien välillä on edelleen eroja. Matalasti koulutetut tupakoivat päivittäin moninkertaisesti korkeasti koulutettuihin verrattuna. Matalasti koulutetuilla tupakointi oli yleisempää Helsingissä kuin koko maassa, ero on huomattavasti vähäisempi keskitason ja korkean koulutuksen osalta.

Kuvio 2.6. Päivittäin tupakoivat 20 vuotta täyttäneet miehet ja naiset vuosina 2013, 2014 ja 2015

Helsinkiläiset liikkuvat keskimääräistä yleisemmin suositusten mukaisesti, riittämättömästi liikkuvia on suhteellisesti vähemmän kuin koko maassa. Joka neljäs matalasti koulutettu helsinkiläinen ei harrastanut vapaa-ajan liikuntaa ja yli puolet harrasti riittämättömästi kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua (kuvio 2.7). Korkeakoulutetuista riittämättömästi liikkui runsas kolmannes (helsinkiläisten liikuntatottumuksia käsitellään tarkemmin luvussa Helsinkiläisten liikkuminen).

Kuvio 2.7. Riittämättömästi liikkuvat 20–54-vuotiaat koulutuksen mukaan vuosina 2013, 2014 ja 2015

Alkoholin liikakäyttö ja humalajuominen muodostavat poikkeuksen helsinkiläisten elintavoissa. Alkoholinkäyttö on Helsingissä huomattavasti tavanomaisempaa kuin koko Suomessa keskimäärin. Alkoholia liikaa käyttäviä oli vuonna 2015 helsinkiläismiehistä 40 ja naisista 27 prosenttia (kuvio 2.8). Miesten liiallinen alkoholinkäyttö näyttäisi kuitenkin olevan laskussa. Kaikkiin koulutusryhmiin kuuluvien miesten alkoholin liikakäyttö ja humalahakuinen juominen on runsaampaa kuin naisten eri koulutusryhmissä (kuvio 2.9). Matalan koulutustason miehistä lähes puolet kuuluu liikaa käyttävien ryhmään.

Kuvio 2.8. Alkoholia liikaa käyttävät (%) 20 vuotta täyttäneet miehet ja naiset vuosina 2013, 2014 ja 2015

Kuvio 2.9. Alkoholia humalahakuisesti käyttävät (%) 20 vuotta täyttäneet miehet ja naiset koulutuksen mukaan 2013–2015

Enemmistö helsinkiläisistä kokee elämänlaatunsa ja terveytensä hyväksi

Yli puolet helsinkiläisistä koki elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi (kuvio 2.10). Tulos ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) vuosina 2013–2015 kerätystä aineistosta. Helsingissä elämänlaatunsa hyväksi kokeneiden osuus on hieman suurempi kuin koko maassa (54 %) tai Vantaalla (55 %), mutta pienempi kuin Espoossa (61 %).

Kuten muutkin terveyden mittarit, kokemus elämänlaadusta oli yhteydessä koulutukseen: korkeammin koulutetut kokevat elämänlaatunsa paremmaksi kuin matalammin koulutetut (ks. esim. Talala et al. 2014, 69). Helsingissä matalan koulutustason vastaajista 46 prosenttia koki elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi, korkeasti koulutetuista 63 prosenttia. Ikäryhmittäin tarkasteltuna 75 vuotta täyttäneet olivat elämänlaatuunsa keskimäärin tyytymättömämpiä kuin muut ikäryhmät. Elämänlaadun kokeminen vaihtelee myös alueittain. Toisessa ääripäässä olivat Eteläinen ja Pohjoinen suurpiiri, jossa elämänlaatunsa koki keskimäärin hyväksi yli 60 prosenttia, ja toisessa päässä Itäinen suurpiiri, jossa näin koki hieman alle puolet. Sukupuolten välillä ei ollut eroja.

Enemmistö helsinkiläisistä kokee myös terveydentilansa hyväksi; vain vajaa kolmannes helsinkiläisistä koki oman terveytensä keskitasoiseksi tai sitä heikommaksi (kuvio 2.11). Terveydentilan arviointi on sekin yhteydessä erityisesti ikään, mutta myös koulutustasoon. Huonoimmaksi terveydentila koettiin 75 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä – kaksi kolmesta 75 vuotta täyttäneestä helsinkiläisestä pitää terveydentilaansa korkeintaan keskitasoisena. Korkeasti koulutetut kokivat terveydentilansa selvästi keskitason tai matalan koulutuksen omaavia paremmaksi. Alueiden välillä oli suuria eroja. Itäisessä suurpiirissä terveytensä korkeintaan keskitasoiseksi kokeneita (40 %) oli selvästi enemmän kuin kaupungissa keskimäärin (32 %). Vastaavasti Eteläisessä suurpiirissä terveydentila koettiin muita alueita useammin keskitasoa paremmaksi. Sukupuolten välillä ei ollut eroja terveydentilan arvioinninkaan suhteen.

Myös valtaosa yksin asuvista helsinkiläisistä on tyytyväisiä elämäänsä. Helsingissä on 154 000 yksin asuvaa eli enemmän kuin Jyväskylässä on asukkaita (ks. tarkemmin luku helsinkiläisten perhe- ja asuntokuntarakenteesta).  Lähes jokainen asuu jossakin elämänsä vaiheessa yksin. Yksin kaupungissa – tutkimus yksinasumisesta -verkkosivusto kokosi vuoden 2015 aikana yksinasuviin helsinkiläisiin liittyvää tilastoa ja tutkimustietoa. Sivustolla oli myös mahdollisuus jakaa kokemuksia yksinelämisestä ja yksinäisyydestä.

Valtaosa helsinkiläisistä kokee asuinympäristönsä ja kaupungissa liikkumisen turvalliseksi

Koettu turvallisuus on yksi hyvinvoinnin ulottuvuus. Tässä aihetta lähestytään koetun arkisen turvallisuuden näkökulmasta. 

Helsingin turvallisuustutkimus toteutetaan kolmen vuoden välein, edellinen tehtiin vuonna 2012. Vuoden 2015 kysely lähetettiin 7 000 helsinkiläiselle, joista yli 4 000 vastasi. Turvallisuuskyselyn kohteena olivat nyt ensi kertaa myös maahanmuuttajataustaiset henkilöt. Vieraskieliset eivät vastanneet kyselyyn niin innokkaasti kuin suomen- ja ruotsinkieliset. Suomen- ja ruotsinkielisistä kyselyyn vastasi 67 prosenttia, vieraskielisistä 22 prosenttia, joten tutkimuksen vastausprosentiksi tuli 57 prosenttia.

Helsinkiläiset kokivat kaupungin keskustan ja oman asuinympäristönsä keskimäärin yhtä turvalliseksi kuin aikaisemmin. Tulos on yllättävä, kun ottaa huomioon, missä poikkeuksellisessa tilanteessa Suomessa oltiin aineiston keruun aikoihin vuodenvaihteessa 2015/2016.  Helsingin vuoden 2015 turvallisuustutkimuksen aineiston keruu ajoittui poikkeukselliseen aikaan. Pariisin terroristi-iskut ravisuttivat syksyllä Eurooppaa ja Suomeen tuli kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Iltapäivälehtien mielipidetiedustelut ja lööpit, sosiaalisen median kuohunta vihapuheineen ja katupartiot kertoivat ihmisten peloista. Helsinkiläisten arjessa turvallisuuden tunne ei kuitenkaan järkkynyt.

Koetun arkisen turvallisuuden keskeinen mittari on se, miten turvalliseksi oma asuinalue koetaan viikonloppuiltaisin. Oma asuinalue koettiin yhtä turvalliseksi kuin vuonna 2012, vaikka oletus oli syksyn 2015 tapahtumien vuoksi toisenlainen.

Maahanmuuttajien tilanne ei tässä yhteydessä ole niin hyvä kuin kantaväestön. Vieraskielisistä asuinalueensa koki viikonloppuiltaisin turvalliseksi 63 prosenttia, suomen- ja ruotsinkielisistä 78 prosenttia. On huomattava, että vieraskielisistä joka kymmenes ei osannut arvioida asuinalueensa turvallisuutta.

Myös liikkuminen on Helsingissä turvallista. Vuoden 2015 tietojen mukaan bussi, raitiovaunu ja paikallisjuna koettiin vuonna 2015 turvallisemmaksi kuin kolme vuotta sitten.

Naisten pelko seksuaalirikoksen uhriksi joutumisesta kasvanut

Naisten huolestuneisuus seksuaalirikoksen kohteeksi joutumisesta väheni vuodesta 2003 aina vuoteen 2012. Vuoden 2015 kyselyn tietojen mukaan tilanne huononi; asiassa oli palattu vuoden 2003 tasolle. Erityisesti tämä koski nuoria naisia. Muun muassa raju ”turvapaikkauutisointi” oli ehkä omiaan heikentämään naisten turvallisuuden tunnetta kaupungissa.

Alue-erot yllättävän pysyviä, mutta kehitystä myös parempaan suuntaan

Tutkimuskerrasta toiseen turvattomimmiksi koetut alueet ovat Helsingissä olleet pääosin samat, samoin turvallisimmat alueet. Kun ihmiset saavat kotiinsa turvallisuutta koskevan kyselyn, he vastaavat oletettavasti senhetkisen tunteen perusteella – miltä minusta tuntuu, kun pitää lähteä yksin ulos.

Turvattomuutta herättäviksi paikoiksi nousivat joukkoliikenteen asemat, kauppa- ja ostoskeskukset, puistot ja lenkkipolut sekä erityisryhmien asuntolat. Viimeksi mainitusta olkoon esimerkkinä Taka-Töölön vuoden 2015 ”pomppaus” turvattomuuskokemuksissa, joka näyttää pitkälti selittyvän Ruusulankadulla sijaitsevan asumispalveluyksikön vaikutuksilla lähiympäristöön. Myös ajankohtaiset, paikalliset tapahtumat heijastuvat alueittaisiin tuloksiin. 

Monilla Helsingin alueilla koettu turvallisuus on myös systemaattisesti parantunut. Yksi esimerkki ovat Kallion ja Alppiharjun alueet, joissa pitkään jatkunut väestörakenteen muutos (gentrifikaatio) selittää parantunutta tilannetta. Myös uudisrakentamisen kohteena olleet alueet ovat parantaneet ”asemiaan” vertailussa. Tällaisesta ovat esimerkkeinä Myllypuro, Jakomäki, Latokartano ja Vuosaari. Omalla asuinalueella nähty väkivalta on vähentynyt systemaattisesti vuosien 2003–2015 aikana.

Turvallisuus tärkeä teema myös alle 15-vuotiaiden arjessa

Turvallisuus nousi tärkeäksi teemaksi helsinkiläisnuorten hyvinvointia selvittäneessä tutkimuksessa, joka perustui nuorten ryhmien haastatteluihin vuoden 2016 aikana. Tutkimuksessa turvattomiksi alueiksi mainittiin vieraat paikat ja juna-asemat ja etenkin vieraiden, päihtyneiden ja arvaamattomasti käyttäytyvien aikuisten toiminta koettiin turvattomuutta aiheuttavana (Viilo 2017, 18). Turvallisuuden tunnetta voivat järkyttää käytöksellään päihdeongelmaisten aikuisten lisäksi toiset nuoret (emt.). Turvallisuus puolestaan liitettiin kotiin ja perheeseen sekä tuttuihin paikkoihin ja tilanteisiin, joissa liikuttiin porukassa, kavereiden kanssa.

Lähteet:

Kaikkonen R, Murto J, Pentala O, Koskela T, Virtala E, Härkänen T, Koskenniemi T, Ahonen J, Vartiainen E & Koskinen S. Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010-2015. Verkkojulkaisu: www.thl.fi/ath

Kela. Helsingin kaupungin tietokeskukselle tehty erillistilasto sairastavuusindeksistä ja kansantauti-indeksistä suur- ja peruspiireittäin.

Mäki, Netta & Martikainen, Pekka (2016). Kuolleisuus Helsingissä ja muualla Suomessa. Tutkimuksia 2016:5, Helsingin kaupungin tietokeskus.

Talala, Kirsi et al. (2014). Koulutusryhmien väliset terveys- ja hyvinvointierot ovat edelleen suuria. Suomen lääkärilehti 36/2014.

Tilastokeskus, StatFin-tietokanta, väestörakenne-tilastot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus, Helsinki-aineisto vuosilta 2013, 2014 ja 2015

Viilo, Tanja (2017). ”Kaikilla pitäisi olla tasavertaiset mahdollisuudet”. Helsinkiläisnuorten kokemuksia hyvinvoinnista. Helsingin kaupungin tietokeskuksen työpapereita 2017: 1. http://www.hel.fi/hel2/Tietokeskus/julkaisut/pdf/17_01_04_Tyopapereita_1_Viilo.pdf