Hanna Ahlgren-Leinvuo, Stina Högnabba ja Sanna Ranto

 

• Kolmannes lapsiperheistä asui ahtaasti, osuudessa on ollut pientä kasvua viime vuosina.

• Helsinkiläislapsien kotitaloudet sijoittuvat muuta maata useammin ylimpiin tuloluokkiin, mutta muihin helsinkiläisiin verrattuna enemmän pieni- ja keskituloisiin.

• Pienituloisissa lapsiperheissä asui 13 prosenttia helsinkiläislapsista. Lasten pienituloisuusaste on Helsingissä koko maata hieman korkeampi, ja helsinkiläisistä lapset ovat muita useammin pienituloisia. Pienituloisuus kohdistuu etenkin yhden huoltajan perheisiin ja ulkomaalaistaustaisten vanhempien perheisiin.

• Lasten pienituloisuus on vähentynyt Helsingissä vuodesta 2011 lähtien nopeammin kuin koko maassa, ja myös vähän muuta helsinkiläisväestöä nopeammin.

• Toimeentulotuesta osallisten lasten määrä ja väestöosuus on viime vuosina kasvanut tasaisesti ja toimeentulotuesta on tullut yhä pitkäaikaisempi tulonlähde monelle lapsiperheelle.

• Neljännes lapsiperheistä kertoi joutuneensa tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahan puutteen vuoksi.

• Lapsiperheissä vanhempien tupakointi on vähentynyt vuosina 2007–2015.

• Joka kymmenessä lapsiperheessä juodaan alkoholia humalahakuisesti.

• Perusopetuksen oppilaista 6 prosenttia sai tehostettua tukea ja 10 prosenttia erityistä tukea vuonna 2015. Tehostetun tuen oppilaiden osuus on kasvanut, erityisen tuen osuus on pysynyt lähes samana.

• Lastensuojelun asiakasmäärä kasvoi aikavälillä 2008–2014 lähes 40 prosenttia, mikä tarkoittaa vuositasolla useiden satojen lasten lisäystä.

• Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitokäyntien lukumäärät suhteessa alle 18-vuotiaaseen väestöön ovat Helsingissä muuta maata korkeammat. Etenkin alle 12-vuotiaiden lasten psykiatriset avohoitokäynnit ovat lisääntyneet vuosina 2012–2015.

• Joka kolmas lapsiperheen vanhempi kokee vähintään jonkin verran riittämättömyyttä vanhemmuudessaan.

 

Luvussa kuvataan millaisissa perheissä ja elinoloissa helsinkiläislapset asuvat ja millaiselta lapsiperheiden hyvinvointi näyttäytyy. Lasten hyvinvointitietoa löytyy tällä hetkellä kuntatasolla lähinnä eri palvelujen asiakkuuksien kautta. Vuonna 2016 on aloitettu tietotyö lasten hyvinvointitietojen kokoamiselle, ja sen tuottamia indikaattoreita on löydettävissä lasten hyvinvointitilastoista www.hyvinvointitilastot.fi. 

 

Kolmannes lapsiperheistä asuu ahtaasti

Helsinkiläisistä yli sadastatuhannesta alle 18-vuotiaasta lapsesta puolet asui yksilapsisessa perheessä ja 37 prosenttia kaksilapsisessa perheessä vuoden 2016 alussa. Joka neljäs lapsi asui yhden vanhemman kanssa, yksinhuoltajien osuus on korkeampi kuin koko maassa keskimäärin. Yksinhuoltajien osuus on pysynyt Helsingissä hyvin tasaisena jo pari vuosikymmentä, kun koko maassa osuus on kasvanut. Alueelliset erot ovat melko suuria; lähes joka kolmas Itäisen suurpiirin lapsista asuu yksinhuoltajaperheessä, Pohjoisen suurpiirin lapsista taas viidennes.

Lapsiperheet asuivat muuta väestöä useammin omistusasunnossa (53 % vs. 45 %). 26 prosenttia lapsiperheistä asui ara-vuokra-asunnossa ja 16 prosenttia muussa vuokra-asunnossa. Yhden huoltajan perheet asuivat useammin ara-vuokra-asunnossa ja omistusasuminen oli heillä selvästi harvinaisempaa kuin kahden huoltajan perheillä (28 % vs. 62 %). Kaiken kaikkiaan ara-vuokra-asunnossa asuvien lapsiperheiden osuus on laskenut vuosina 2010–2014 muiden asuntokuntien jatkaessa kasvuaan, nopeimmin ara-vuokrataloista on vähentynyt yhden huoltajan perheet. Kasvu on siirtynyt vapaille vuokramarkkinoille, kahden huoltajan perheillä myös omistusasumiseen. 

Ahtaasti asuminen on lapsiperheille huomattavan tyypillistä, erityisesti pienten lasten perheissä (kuvio 2.25). Helsinkiläisperheistä 34 prosenttia asui ahtaasti vuonna 2014, kun muista asuntokunnista ahtaasti asui vain kuusi prosenttia. Helsinkiläiset lapsiperheet asuvat koko maata useammin ahtaammin. Ahtaasti asuminen on kasvanut vuosina 2010–2014 lapsiperheissä jonkin verran muuta väestöä nopeammin. 

 

Lapsiperheet ovat muita useammin pieni- tai keskituloisia

Reilu neljännes lapsiperheistä sijoittuu tulotasoltaan ylimpään tuloviidennekseen ja 15 prosenttia pienituloisimpaan viidennekseen, jos alle 18-vuotiaiden kotitalouksia tarkastelee käytettävissä olevien rahatulojen mukaan, jotka on tasoitettu asuntokuntien henkilöluvun mukaan (kuvio 2.26). Alle 18-vuotiaat asuvat muuta väestöä useammin pieni- tai keskituloisessa asuntokunnassa, ja harvemmin kaikkein suurituloisimmissa asuntokunnissa. Koko maahan verrattuna helsinkiläislapset sijoittuvat useammin ylimpään tuloviidennekseen.

Ylimpiin tuloluokkiin sijoittuvien lapsiperheiden osuus on vähentynyt koko maassa ja naapurikunnissa vuosina 2010–2014, mutta Helsingissä suurituloisissa on hienoista kasvua. Perheiden välisten tulonsiirtojen lisääminen tulotietoihin mukaan vuonna 2014 nosti monia yksinhuoltajia tuloluokituksessa, ja pienituloisimman tuloluokan osuus onkin pienentynyt. 

 

Pienituloisuus kohdistuu yhden huoltajan perheisiin

Pienituloisissa lapsiperheissä asui 12 600 alle 18-vuotiasta eli vajaa 13 prosenttia helsinkiläislapsista. Pienituloisiksi määritellään ne asuntokunnat, joiden kulutusyksikkökohtaiset käytettävissä olevat tulot jäivät pienemmäksi kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien mediaanituloista. Lasten pienituloisuusaste on Helsingissä hieman korkeampi kuin koko maassa keskimäärin (12 %). Helsingissä lapset kuuluvat useammin pienituloisiin kuin muu väestö (12 %), mikä on päinvastoin kuin koko maassa.

Lasten pienituloisuus on vähentynyt Helsingissä vuodesta 2011 lähtien nopeammin kuin koko maassa, ja myös vähän muuta helsinkiläisväestöä nopeammin. Pienituloisten asuntokuntien lapsista puolet asuu Itäisen ja Koillisen suurpiirin alueella (kuvio 2.27). Pienituloisuuden vähentymistä on tapahtunut kuitenkin eniten juuri näillä alueilla.

Pienituloisuus kohdistuu voimakkaasti yhden huoltajan perheisiin, vaikka perheiden väliset tulonsiirrot otettaisiin huomioon. Yksinhuoltajalapsiperheiden henkilöistä (aikuiset + lapset) 20 prosenttia asui pienituloisissa asuntokunnissa, kun pariskuntien muodostamista lapsiperheistä osuus oli 10 prosenttia. Köyhyys kohdistuu etenkin alle kouluikäisten perheisiin, joista pienituloisia oli 12 prosenttia, yksinhuoltajien perheistä jopa 28 prosenttia. Pienituloisuus on myös yleisempää ulkomaalaistaustaisilla perheillä, ja etenkin ensimmäisen polven maahanmuuttajaperheissä.

 

Toimeentulotukea saavien lapsiperheiden määrä kasvussa

Pienituloisuus johtaa useasti toimeentulotuen tarpeeseen. Helsingissä oli vuonna 2015 lähes 9 500 toimeentulotukea saavaa lapsiperhettä, mikä tarkoittaa, että useampi kuin joka kymmenes helsinkiläinen lapsiperhe sai toimeentulotukea. Toimeentulotuen piirissä oli vuoden 2015 lopussa lähes 18 000 helsinkiläislasta. Sekä toimeentulotukea saaneessa perheessä asuvien lasten lukumäärä että heidän osuutensa vastaavan ikäisestä väestöstä on viime vuosina kasvanut tasaisesti (kuvio 2.28). Vuonna 2015 helsinkiläislapsista 17 prosenttia asui toimeentulotukea saavassa perheessä. Osuus on kolme prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2010 ja viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2006.

Toimeentulotuki on yhä pitkäaikaisempi tulonlähde kasvavalle joukolle ihmisiä. Helsinkiläislapsista 8 prosenttia asui perheessä, joka oli saanut toimeentulotukea vähintään 10 kuukauden ajan. Pitkäaikaisen tuen piirissä olevien lasten väestöosuus on kasvanut 2,6 prosenttiyksikköä vuodesta 2010. Toimeentulo-ongelmat voivat heikentää vanhempien voimavaroja, lisätä huolta lasten hyvinvoinnista ja pitkittyessään lisätä syrjäytymisen riskiä. Jos toimeentulo on hankalaa, vanhemmilla on muita lapsiperheitä useammin parisuhdeongelmia, huolta vanhemmuudestaan sekä yleisemmin huolia lastensa terveydestä ja hyvinvoinnista. (Karvonen, 2016).

Tuesta osallisten lasten väestöosuus vaihteli suurpiireittäin eteläisen suurpiirin 5 prosentista Itäisen suurpiirin 27 prosenttiin. Myös Koillisessa suurpiirissä toimeentulotuen piirissä olevien lasten osuus oli hieman kaupungin keskiarvon (17 %) yläpuolella ollen 20 prosenttia. Pitkäaikaisen tuen piirissä olevien lasten osuuksien erot olivat samansuuntaiset. Osuus vaihteli Eteläisen suurpiirin 2 prosentista Itäisen suurpiirin 15 prosenttiin. Koillisessa suurpiirissä osuus oli myös kaupungin keskiarvon (8 %) yläpuolella: 10 prosenttia.

Kuvio 2.28. Toimeentulotuen piirissä olevien lasten (0–17-vuotiaat) lukumäärä ja osuus väestöstä 2006–2015

Reilu kolmannes helsinkiläisistä lapsiperheistä koki, että heillä oli vaikeuksia kattaa kotitaloutensa menoja tuloillaan vuosina 2013–2015 tehdyssä tutkimuksessa. Neljännes oli joutunut joskus edellisen vuoden aikana tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahan puutteen vuoksi. 15 prosenttia oli pelännyt rahan loppuvan ennen kuin saa lisää rahaa. Lapsiperheet kokivat taloudellisia vaikeuksia samassa määrin tai hieman vähemmän kuin ne, joilla ei ollut alaikäisiä lapsia. Eniten toimeentulotuen ongelmia oli yksinhuoltajaperheillä, monilapsilla perheillä ja perheillä, joiden lapset olivat kouluiässä. (Malander, 2016) 

Kuvio 2.29. Helsinkiläisten lapsiperheiden koettu toimeentulo vuosina 2013–2015

Vanhempien tupakointi on vähentynyt 

Neuvoloiden ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon laajojen terveystarkastusten yhteydessä on kiinnitetty huomiota lasten vanhempien tupakointiin. Tupakointiin on pyritty vaikuttamaan terveysneuvonnan keinoin. Savuton Helsinki -ohjelmakauden aikana on havaittavissa positiivista kehitystä vanhempien tupakoinnissa.  Vuosina 2007–2015 tupakointi on selvästi vähentynyt lapsiperheissä. Yksivuotiaiden lasten osalta äitien tupakointi on vähentynyt 4 prosenttia ja isien 6 prosenttia. Raskaana olevien tupakointi on vähentynyt 10 prosentista 6 prosenttiin. (Savuton Helsinki, 2016).

Helsinkiläisissä lapsiperheissä juodaan alkoholia harvemmin humalahakuisesti (9 %) kuin lapsettomissa perheissä keskimäärin (18 %). Tämä tarkoittaa kuitenkin, että noin joka kymmenennessä lapsiperheessä toinen vanhemmista tai molemmat juovat alkoholia humalahakuisesti. Humalahakuisesti juovat vanhemmat kokevat lapsettomia useammin yksinäisyyttä, masennusoireilua ja vaikeuksia toimeentulon kanssa. Lapsiperheissä humalahakuinen juominen on selvästi yleisempää miehillä kuin naisilla. (Malander, 2016)

Joka kymmenes oppilas saa erityistä tukea

Koulu ja päivähoito muodostavat kodin lisäksi lasten keskeisiä kasvu- ja kehitysympäristöjä. Puolet helsinkiläisistä alle kolmivuotiaista hoidetaan kotihoidon tuella, kolmivuotiaista enää joka kymmenes. Kotihoidon tuen osuus on hieman laskenut vuosina 2010–2015, ja samalla yksityisen hoidon tuella sekä kunnallisessa päiväkotihoidossa hoidettavien lasten osuus on kasvanut sekä alle kolmivuotiailla että 3–6-vuotiailla. Kunnan päivähoidossa on puolet kaksivuotiaista ja kolmivuotiaista lähtien yli 70 prosenttia. Kunnan päivähoidosta on viime vuosien aikana vähentynyt huomattavasti perhepäivähoidon ja ostopalveluina ostetun hoidon osuus. (Helsingin varhaiskasvatusvirasto)

Helsingissä kävi lähes 50 000 lasta 1.–9. luokkaa. Heistä neljä viidestä kävi kaupungin ylläpitämää koulua, vajaa viisi prosenttia valtion koulua ja vajaa 15 prosenttia yksityistä koulua. Oppilasmäärä on kasvanut huimasti viime vuosina; oppilasmäärä on kasvanut kymmenen prosenttia eli 4 384 oppilaalla aikavälillä 2010–2016. Lähes koko kasvu on kohdistunut kaupungin kouluille, joiden oppilasmäärä on kasvanut 4 155 oppilaalla. (Helsingin kaupungin opetusvirasto)

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki voidaan jakaa yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Mikäli yleinen tuki ei riitä, annetaan tehostettua tukea. Mikäli tehostettu tuki ei riitä, annetaan erityistä tukea. Helsingissä 6 prosenttia oppilasta sai tehostettua tukea ja 10 prosenttia sai erityistä tukea vuonna 2016. Tuki on voimakkaasti painottunut sukupuolen mukaan. Pojista tehostettua tukea sai 8 prosenttia (tytöt 4 %) ja erityistä tukea 13 prosenttia (tytöt 6 %).

Helsingissä erityisen tuen oppilaiden osuus on suurempi kuin koko maassa keskimäärin (7 %), sen sijaan tehostettua tukea saa pienempi osuus kuin koko maassa (9 %). (Kuvio 2.30.) Erityisen tuen oppilaiden määrä ja osuus on pysynyt varsin samana viime viisi vuotta. Tehostetun tuen oppilaiden määrä on taas kasvanut yli kolmanneksella, mutta edelleen suhteutettuna oppilasmäärään tehostetun tuen oppilaiden osuus kaikista oppilaista on kuudessa suurimmassa kaupungissa pienin Helsingissä.

Lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvät ongelmat muodostavat riskitekijän, joka usean tutkimuksen mukaan voi vaikuttaa koulumenestykseen ja myöhempään pärjäämiseen elämässä (Westerback, 2016). Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitokäyntien lukumäärät suhteessa alle 18-vuotiaaseen väestöön ovat Helsingissä muuta maata sekä Vantaata ja Espoota korkeammat. Vuodesta 2012 vuoteen 2015 alle 12-vuotiaiden lasten psykiatriset avohoitokäynnit ovat lisääntyneet Helsingissä 12 993 käynnillä. Vastaavasti 13–17-vuotiaiden käynnit ovat lisääntyneet 3 178 käynnillä. (Sotkanet, THL)

Vuonna 2015 Helsingin perheneuvolassa asioi 470 alle 7-vuotiasta lasta ja 7–15-vuotiaita 1 587.  Erityisesti 7–15-vuotiaiden asiakkaiden määrä on ollut nousussa viimeisen kymmenen vuoden ajan. (Tilastollinen vuosikirja, 2015)

Lakimuutos vaikutti lastensuojelun asiakasmääriin 

Lastensuojelun asiakasmäärä kasvoi aikavälillä 2008–2014 lähes 40 prosenttia, mikä tarkoittaa vuositasolla useiden satojen lasten lisäystä. Vuonna 2014 lastensuojelun asiakkaana oli lähes 2 800 lasta enemmän kuin vuonna 2008. Erityisen voimakasta kasvu oli vuosina 2009–2011. Vuoden aikana alkaneiden asiakkuuksien osuus lastensuojelun asiakkaista on vuosina 2008–2014 ollut keskimäärin 30 prosenttia. Vuosina 2008–2014 joka kymmenes alle 18-vuotias helsinkiläinen on ollut lastensuojelun asiakkaana.

Vuonna 2015 voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki vaikutti lastensuojeluasiakkuuksien määrään. Sosiaalipalveluiden painopisteen siirtyminen erityispalveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin tarkoitti, että osa lastensuojelun asiakasperheistä siirtyi yleisten perhepalveluiden puolelle ilman lastensuojelun asiakkuutta. Tästä johtuen lastensuojelun asiakasmäärä on laskenut merkittävästi vuosien 2014–2015 välillä (kuvio 2.31). Lastensuojelun asiakkaana oli vuoden 2015 aikana 7 751 lasta, mikä oli 21 prosenttia (2 119 lasta) vähemmän kuin edellisvuonna. Myös vuoden aikana alkaneiden asiakkuuksien osuus asiakasmäärästä laski edellisvuoden 29 prosentista 17 prosenttiin. Lastensuojelun asiakkaiden osuus vastaavan ikäisestä väestöstä on niin ikään laskenut edellisvuoden 10 prosentista 7 prosenttiin.

Lastensuojelun asiakkuus on suhteellisesti yleisempää kouluikäisten lasten kohdalla. Vuonna 2015 helsinkiläisistä 7–12-vuotiaista lapsista lastensuojelun asiakkaana oli 8 prosenttia, 13–17-vuotiaista 11 prosenttia. Alle kouluikäisisten lasten osuus oli 5 prosenttia. Lastensuojelun asiakkaiden osuus vastaavan ikäisestä väestöstä vaihteli Länsi-Pakilan yhdestä prosentista Jakomäen 17 prosenttiin. Lastensuojelun asiakkuudet olivat kaupungin keskiarvoa yleisempiä itäisen ja koillisen suurpiirin alueella.

Kodin ulkopuolelle sijoitetuista yhä useampi perhehoitoon

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä vaihtelee vuosittain vähemmän kuin avohuollon asiakkaiden lukumäärä (ja tätä kautta lastensuojelun asiakkaiden kokonaismäärä) ja trendi on ollut pikemminkin laskeva kuin nouseva. Vuonna 2015 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 183 lasta vähemmän kuin vuonna 2008 (kuvio 2.32). Vuonna 2015 helsinkiläisistä 0–17-vuotiaista vajaa kaksi prosenttia oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle, mikä oli noin 0,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2008. Sijoitusten kohdalla 13 vuotta täyttäneiden lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat suhteellisesti yleisempiä kuin sitä nuorempien. 13–15-vuotiasta kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli 3 prosenttia ja 16–17-vuotiaista 4 prosenttia.

Lastensuojelutarpeeseen vaikuttavat erilaiset tekijät. Kiireellisesti sijoitettujen ja huostanotetun lapsen taustasyinä vuonna 2015 oli lapsen omat psyykkiset ongelmat (16 %), vanhempien kasvatusongelmat (13 %), vanhempien alkoholin käyttö (12 %) tai vanhempien psyykkiset ongelmat (10 %). Kymmenesosa kiireellisistä sijoituksista on johtunut lapseen kohdistuvasta väkivallasta. Avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitettujen lasten sijoituksen taustalla ovat vuonna 2015 useimmiten olleet vanhempien kasvatusongelmat (17 %), vanhempien psyykkisen terveyden ongelmat (16 %) tai lapsen kasvuoloihin liittyvät vaikeudet (15 %).

Joka kolmas lapsiperheiden vanhemmista kokevat vähintään jonkin verran riittämättömyyttä vanhemmuudessaan. Riittämättömyyden tunnetta esiintyy eniten yli kolmen lapsen perheissä. Yksinhuoltajaperheiden vanhemmat kokevat kahden huoltajan perheisiin verrattuna huomattavasti enemmän riittämättömyyden tunnetta. Vanhempien jaksamisella on yhteys myös koettuun masennukseen. (Malander, 2016)

Yhä useampi kodin ulkopuolelle sijoitettu lapsi sijoitetaan perhehoitoon (sijaisperheet ja luvanvarainen perhehoito). Laitoshoitoon sijoitettujen lasten määrä on laskenut aikavälillä 2008–2015 lähes 40 prosenttia. Vuonna 2015 Helsingin kaikista lasten sijoitusten hoitovuorokausista yli 60 prosenttia oli perhehoidon hoitovuorokausia. Osuus on suurempi kuin naapurikunnissa Espoossa tai Vantaalla.

Aikuiset tarvitsevat tukea vanhemmuuteen

Sosiaali- ja terveysviraston työntekijöiden näkemyksen mukaan lastensuojelun asiakkaina olevien perheiden aikuiset tarvitsevat enemmän tukea aikuisuuteen ja elämänhallintaan kuin mitä nyt lastensuojelupalveluissa pystytään tarjoamaan. Vanhemmuuden taidot ovat heikot, eikä asiakkailla välttämättä ole kasvatustehtäviä tukevaa verkostoa. Osa lapsiperheistä kokee yksinäisyyttä. Esimerkiksi työn perässä muuttanut perhe ei tunne uudelta paikkakunnalta ketään, eikä heillä ole valmiita verkostoja. Työntekijöiden mukaan erityisesti yksinhuoltajat saattavat kokea olevansa niin yksin, että tarvitsevat apua koska eivät jaksa. Kaikki resurssit menevät arjen ja talouden pyörittämiseen, eikä verkostojen luomiseen riitä resursseja. (Sosiaalinen raportointi, 2016)

Lastensuojelussa työskentelyn keskiössä ja kohteena ovat lapset. Lastensuojelussa nähdään, että lastensuojelun tehtävänä vanhempien suhteen on tukea vanhemmuutta erityisesti kykynä kuulla ja ymmärtää lapsia. Vanhemmat tarvitsisivat tukea mm. vanhempien omien asioiden käsittelyyn, arjen taitojen ja elämänhallinnan opetteluun, asumisen ongelmiin ja taloudenhallintaan – ylipäätään aikuisuuteen – mutta lastensuojelussa nämä asiat eivät ole työskentelyn ydintä. Lastensuojelun mukaan vanhemmat tarvitsisivat aikuissosiaalityötä, sosiaaliohjausta ja varhaista sosiaalista kuntoutusta. (Sosiaalinen raportointi, 2016)

Lähteet:

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki-aineisto vuosilta 2013, 2014 ja 2015.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, toimeentulotuen ja lastensuojelun vuositilastot

Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto, päivähoidon tilastot

Helsingin kaupungin opetusvirasto, oppilastilastot

Karvonen, Sakari & Salmi, Minna, toim. (2016). Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työpapereita 30/2016.

Malander, Johanna (2016). Helsinkiläisten lapsiperheiden koettu hyvinvointi. Helsingin kaupungin tietokeskus, Työpapereita 2016:4.

Savuton Helsinki. Tupakoinnin ehkäisy- ja vähentämisohjelma Helsinkiin 2007-2016. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysvirasto, Tutkimuksia ja raportteja 1/2016.

Sosiaalinen raportointi, Ohjaamon kooste (2016) www.hel.fi/www/sote/fi/palaute/sosiaalinen-raportointi/   

Sotkanet-tilastotietokanta, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos

Tilastokeskus, väestö-, asunto-, tulo- ja koulutustilastot

Westerback, Frida (2016). Unga och psykisk ohälsa – praktikforskning i Helsingfors. Mathilda Wrede-institutets forskningsserie 2/2016.

Lisää uusi kommentti