Minna Salorinne, Hanna Ahlgren-Leinvuo ja Leena Hietaniemi

• Helsinkiläiset sijoittuvat koko maata yleisimmin hyvätuloisten ryhmiin.

• Mediaanitulon kasvuvauhti on hiipunut vuosikymmenen alkuvuosina.

• Naisten tulot ovat kolme neljäsosaa miesten tuloista.

• Työikäisten reaalitulot ovat hieman aiempaa pienemmät.

• Asuntokuntaväestön pienituloisuusriski on laskussa.

• Helsingin työttömyyden rakenne on varsin heterogeeninen iän, koulutustaustan ja ammattiryhmän mukaan.

• Erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden osuus helsinkiläisistä työttömistä on kolmannes.

• Asumistukea saavien ruokakuntien lukumäärä kasvoi vuosien 2014–2015 välillä yli 22 prosenttia ja asumistukea saavien osuus kaikista asuntokunnista kasvoi 12,5 prosenttiin.

• Toimeentulotuen saajien lukumäärä on kasvanut tasaisesti jo pitkään: Vuodesta 2010 tuesta osallisten lukumäärä on kasvanut 25,7 prosenttia ja edellisvuoteen verrattuna kasvua oli 8,2 prosenttia.

• Toimeentulotuesta tullut yhä useammalle pitkäaikainen tulonlähde erityisesti työttömyyden pitkittymisen vuoksi: 2010-luvulla tuen kesto on ollut keskimäärin yli 7 kuukautta.

 

Helsinkiläiset sijoittuvat koko maata useammin hyvätuloisten ryhmiin

Helsinkiläisestä asuntokuntaväestöstä 17,2 prosenttia kuului ylimpään tulodesiiliin vuonna 2015, kun koko maan väestöstä sinne kuuluu 10 prosenttia (kuvio 2.14). Heikon tulokehityksen vuosina 2010-luvun alussa helsinkiläisestä asuntokuntaväestöstä hieman alle 17 prosenttia kuului kyseiseen kymmenykseen. Vuonna 2015 osuus palasi samalle tasolle kuin se oli ollut vuonna 2010 (kuvio 2.15). Toiseksi ylimpään tulokymmenykseen kuului 12,1 prosenttia helsinkiläisistä asuntokuntaväestöstä. Näin ollen lähes 30 prosenttia tulonsaajista kuului kahteen ylimpään desiiliin vuonna 2015. Kolmanneksi ylimpään kymmenykseen kuului miltei sama osuus kuin koko maassakin eli 10,1 prosenttia. Näin ollen neljä kymmenestä henkilöstä asuntokuntaväestössä kuului kolmeen ylimpään tulodesiiliin, kun osuus koko maassa oli kolme henkilöä kymmenestä vuonna 2015. Ylimmässä tulokymmenyksessä ero koko maahan oli kuitenkin suurin (kuvio 2.14). Alimpaan tulokymmenykseen kuuluvien osuuksissa ei ole suurta eroa Helsingin ja muun maan välillä vuoden 2005 jälkeen. Toiseksi alimmassa desiilissä osuus helsinkiläisistä tulonsaajista on perinteisesti ollut alhaisempi kuin koko maassa. Erot desiileissä Helsingin eduksi olivat suurimmat vuosituhannen alkaessa ja sen jälkeen ne pienenivät. Vuonna 2015 – tulojen lähtiessä jälleen nousemaan – myös desiilitarkastelussa erot jälleen kasvoivat.  

Kuvio 2.14. Helsinkiläisten tulonsaajien osuudet (%) tulodesiileittäin koko maahan verrattuna
Kuvio 2.15. Helsinkiläisten tulonsaajien osuuden muutos tulodesiileittäin 2000–2015

Desiiliryhmät eli tulokymmenykset on muodostettu jakamalla ensin kotitalouden tulot talouden kulutusyksiköillä (ns. ekvivalentit tulot). Jokaiselle kotitalouden jäsenelle tulee sama ekvivalentti tulo. Henkilöt järjestetään tämän jälkeen tulojensa mukaiseen järjestykseen ja jaetaan kymmeneen yhtä suureen ryhmään. Jokaisessa tulokymmenyksessä on siten 10 prosenttia väestöstä. Ensimmäiseen tulokymmenykseen kuuluu pienituloisin kymmenes ja viimeiseen suurituloisin. Tulokymmenysten tulo-osuudet osoittavat, kuinka suuren osan kyseessä olevien tulojen kokonaissummasta kukin kymmenys saa.

Mediaanitulon kasvu on hiipunut

Helsinkiläisten keskimääräiset tulot olivat korkeammat kuin koko maassa. Veronalaisten tulojen mediaani oli Helsingissä 26 900 euroa vuonna 2014 (taulukko 1). Se oli vajaa 300 euroa eli ainoastaan prosentin enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kasvuvauhti oli alhaisimmillaan sitten vuoden 2008 (kuvio 2.16). Helsingissä mediaanitulo oli pääkaupunkiseudun alhaisin, vaikka se oli 3 100 euroa enemmän kuin koko maassa. Pääkaupunkiseudun kaupungeissa lisäystä edellisvuodesta oli vain noin puoli prosenttia. Mediaanitulo on keskimmäinen tulotaso, joka jakaa alueen tulonsaajat kahteen yhtä suureen ryhmään. Kaikista tulonsaajista puolella tulot ovat mediaanituloa korkeammat ja toisella puolella sitä alhaisemmat. Mediaanitulo on yksiselitteisempi ja selkeämpi mittari kuin keskiarvo.  Sen kasvuvauhti seuraa yleistä suhdannekehitystä. Taustalla on etenkin työllisyystilanne sekä pääomatulojen vaihtelut.

Kuvio 2.16. Veronalaisten tulojen mediaanin muutokset Helsingissä ja koko maassa, % vuosina 2005–2014
Taulukko 1. Mediaanitulon muutokset pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, (€ ja %) vuosina 2005–2013

Sukupuolten ja ikäryhmien väliset tuloerot ovat selkeitä

Vuonna 2014 helsinkiläisen tulonsaajan vuositulot olivat keskimäärin 34 200 euroa – verovapaat osingot ja korot huomioiden 34 800 euroa. Helsinkiläisten miesten keskimääräinen tulo oli 39 500 euroa ja naisten 29 600 euroa eli 9 900 euroa miehiä vähemmän. Naisten keskimääräinen tulo oli siis kolme neljäsosaa miesten tulosta.

Edellisvuoteen verrattuna miesten keskitulo oli noussut ainoastaan puolisen prosenttia, 200 euroa. Naisilla tulokehitys oli hieman parempi. Heidän keskitulonsa oli kasvanut lähes 400 euroa edellisvuodesta eli 1,3 prosenttia. Keskimäärin helsinkiläisten tulot kasvoivat edellisvuodesta prosentin eli 320 euroa. Kasvuvauhti oli vajaa 3 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin. Vuosikymmenen alussa keskimääräiset tulot olivat vuosittain kasvaneet 3–4 prosenttia.

Keskimääräiset tulot eroavat myös ikäryhmittäin tarkasteltuna. Alle 30-vuotiailla vuositulot olivat yleisesti ottaen alle 30 000 euroa vuodessa. Vasta yli 40-vuotiaat sijoittuivat myös ylempiin tuloluokkiin. Yli 70-vuotiailla tulotaso painottui jälleen alhaisimpiin tuloluokkiin.

Vuoden 2010 jälkeen keskimääräisten reaalitulojen kehitys on ollut voimakkain ikääntyneillä, 65 vuoden iän saavuttaneilla tulonsaajilla (kuvio 2.17). Miehillä oli tuloissa notkahdus vuonna 2012, mutta sen jälkeen suunta on ollut nouseva. Työikäisillä 25–64-vuotiailla reaalitulot olivat vuonna 2014 alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2010. Tilanne oli samanlainen sekä naisilla että miehillä. Ikääntyneillä naisilla keskimääräiset reaalitulot olivat nousseet vuoteen 2010 verrattuna vajaa kymmenesosan ja nousu alkoi jo vuonna 2011.

Kuvio 2.17. Helsinkiläisten tulonsaajien keskimääräisten reaalitulojen kehitys vuosina 2010–2014. Lähde: Tilastokeskus, veronalaiset tulot

Vuonna 2010 helsinkiläisten yli 65-vuotiaiden naisten tulot olivat keskimäärin 22 600 euroa, kun miehillä ne olivat 36 400 euroa.  Yhteensä keskimääräiset tulot olivat tuolloin 31 200 euroa. Ikääntyvien tulotason kehitystä tarkastellaan tarkemmin luvussa Ikääntyvien hyvinvointi.

Pienituloisuusaste on laskenut

Helsinkiläisten tuloeroja ja tulotason kehitystä voidaan tarkastella myös pienituloisuuden näkökulmasta. Pienituloisiksi määritellään ne asuntokunnat, joissa ekvivalentti tulo (=käytettävissä oleva rahatulo OECD-kulutusyksikköä kohden) jää pienemmäksi kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien mediaanitulosta.

Pienituloisuusaste on laskenut Helsingissä vuoden 2011 jälkeen samoin kuin koko maassa (kuvio 2.18). Vuonna 2015 se oli koko maassa 12,7 ja Helsingissä 11,6. Helsingissä lasten pienituloisuusriski on ollut aiemmin huomattavasti korkeampi kuin koko väestöllä, mutta vuonna 2015 ne olivat miltei samaa tasoa. Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvia henkilöitä oli Helsingissä noin 70 500. Koko maassa heitä oli 631 000. Pienituloisuusraja oli yhden henkilön kotitaloudessa 14 230 euroa eli 1185 euroa kuukaudessa vuonna 2015.

Kuvio 2.18. Pienituloisuusasteen muutos Helsingissä ja koko maassa 2010–2015

Pitkittyneesti pienituloisiksi katsotaan henkilöt, jotka ovat kuuluneet pienituloisiin kotitalouksiin tilastovuoden lisäksi kahtena vuotena kolmen edellisvuoden aikana. Myös pitkittyneesti pienituloisten henkilöiden osuus asuntokuntaväestöstä on laskenut kuluvan vuosikymmenen alkuvuosina. Helsingissä vuonna 2015 pitkittyneesti pienituloisten osuus oli 6,2 prosenttia ja koko maassa 6,7 prosenttia. Vuosikymmenen alussa se oli ollut Helsingissä 7,4 prosenttia ja koko maassa 8,9 prosenttia. Helsingissä pitkittyneesti pienituloisia oli 37 300 ja koko maassa 411 400 vuonna 2015.

Työttömyyden väestöryhmittäiset erot ovat suuria, ikääntyneiden työttömyystilanne heikoin

Helsingin työllisyyskehitystä kuvataan yleisellä tasolla ja pidemmän aikavälin tarkasteluna luvussa Katsaus Helsingin taloudellisen toimintaympäristön kehitykseen. Tässä luvussa huomion kohteena ovat väestöryhmien väliset erot työttömyydessä. Helsingin työttömyyden rakenne on varsin heterogeeninen – sekä ikäryhmien, että koulutus- ja ammattitaustan mukaan tarkasteltuna. Helsingin työttömistä joka viides on alle 30-vuotias, 30–49-vuotiaita on vajaa puolet ja reilu kolmannes on yli 50-vuotias. Nuorten työttömien määrä on kääntynyt laskuun, mutta yli 50-vuotiaiden työttömyys kasvaa edelleen ja heillä työllistymisen todennäköisyys on nuoria heikompaa. Pitkän työuran tehneitä kokeneita työntekijöitä on irtisanottu mm. yksityisen sektorin puolella suurista yrityksistä asiantuntijatehtävistä. Myös kaupan alalta on jäänyt paljon työntekijöitä työttömäksi.

Kuvio 2.19. Työttömien määrä Helsingissä vuosina 2013–2016/10 ikäryhmittäin

Neljäsosalla Helsingin työttömistä on korkeintaan perusasteen tutkinto, keskiasteen tutkinnon suorittaneita on 38 prosenttia ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneita 31 prosenttia kaikista työttömistä. Koulutusaste jää 8 prosentilla työttömistä tuntemattomaksi, mikä selittyy ulkomaalaistaustaisten työttömien puutteellisilla tai suomalaisille järjestelmälle tuntemattomilla koulutustiedoilla.

Erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden osuus helsinkiläisistä työttömistä on kolmannes. Joka viides työtön kuuluu ammatteihin luokittelemattomien ryhmään, jossa ovat mukana ilman työkokemusta olevat nuoret sekä osa vastavalmistuneista työmarkkinoille ensi kertaa tulevista. Palvelu- ja myyntityöntekijöitä on työttömistä 15 prosenttia ja rakennusalan ammattilaisia joka kymmenes.

Ulkomaan kansalaisten osuus Helsingin työttömistä on viidesosa. Vuoden 2014 lopussa ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste oli 25,2 prosenttia ja suomalaistaustaisten 9,6 prosenttia. Koko väestön työttömyysaste oli tuolloin 11,6 prosenttia.

Kuvio 2.20. Työttömien määrän muutos Helsingissä 2013–2016/10, vuosi 2013/1=100

Alla 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä kääntyi laskuun vuoden 2015 syksyllä ja 25–29-vuotiaiden työttömien määrän kasvu pysähtyi vuotta myöhemmin. Vaikka nuorten tilanne näyttää työmarkkinoilla kohentuvan, kuitenkin myös nuorilla ja vastavalmistuneilla pitkäaikaistyöttömyys on yleistymässä. Alle 30-vuotiailla pitkäaikaistyöttömyys on yleistynyt suhteellisesti voimakkaimmin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla ja määrällisesti eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneilla. Nuorten työttömyystilannetta kuvataan tarkemmin luvussa Nuorten hyvinvointi.

Määrällisesti työttömyys pitkittyy yleisimmin ikääntyneillä työttömillä; 55–59-vuotiaista työttömistä 58 prosenttia on ollut työttömänä vähintään vuoden ja 60–64-vuotiailla tämä osuus on jo 74 prosenttia. 

Kuvio 2.21. Työttömyyden kesto Helsingissä 2016 /10

Työttömyyden alueelliset erot ovat suuria

Helsingissä on suuria alueellisia eroja työttömyyden osalta. Alueittaiset työttömyysasteet kuvaavat vuoden 2015 lopun tilannetta ja tuolloin koko kaupungin työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Suurpiireittäin korkein työttömyysaste on Itäisessä suurpiirissä, 16,7 prosenttia ja matalin Östersundomissa, 7,6 prosenttia. Peruspiirien työttömyysasteet vaihtelevat Tuomarinkylän 7 prosentin ja Jakomäen 20,3 prosentin välillä. Vuodesta 2012 vuoteen 2015 työttömyysaste kohosi koko kaupungin tasolla 4,2 prosenttiyksikköä ja kasvua kertyi kaikissa suurpiireissä. Eniten työttömyysaste nousi Itäisessä suurpiirissä ja maltillisimmin Eteläisessä ja Pohjoisessa suurpiirissä sekä Östersundomissa, eli alueilla joilla työttömyysasteet ovat ennestään matalimmat.

Työttömyyden alueellista kehitystä tarkastellaan tarkemmin osassa Esikaupunkialueiden kehitys.

Yleistä asumistukea saavien kotitalouksien määrä on kasvanut

Yleistä asumistukea saavien kotitalouksien lukumäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Erityisen suuri kasvu tapahtui vuosien 2014–2015 välillä, jolloin tukea saavien ruokakuntien lukumäärä kasvoi 22,3 prosenttia ja asumistukea saavien osuus kaikista asuntokunnista kasvoi 12,5 prosenttiin. Kaikkiaan Helsingissä oli vuoden 2015 lopussa yli 40 000 yleistä asumistukea saanutta ruokakuntaa, yli 7 300 enemmän kuin vuotta aiemmin. Asumistuen lisääntynyt käyttö liittyy paitsi pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun myös siihen, että vuoden 2015 alussa astui voimaan lainmuutos, joka mahdollisti tuen saamisen aiempaa suuremmilla tuloilla etenkin lapsiperheissä. Lisäksi asumistukeen tuli syyskuun 2015 alussa 300 euron ansiotulovähennys, mikä lisäsi palkkatuloja saavien ruokakuntien lukumäärää. (Kelan Tilastokatsaus 11.02.2016)

Kuvio 2.22. Yleisen asumistuen saajat Helsingissä 31.12.2000–2015 

Yli puolet yleistä asumistukea saaneista on yksinasuvia ja 34,4 prosenttia oli lapsiperheitä. Tukea saaneista lapsiperheistä enemmistö (8 842 perhettä, 64 prosenttia) oli yhden huoltajan perheitä. Niin ikään yli puolet (56 %) tukea saaneista ruokakunnista oli työttömiä. Työssäkäyviä oli 23 prosenttia (9 231 ruokakuntaa). Yleistä asumistukea saavista ruokakunnista 96 prosenttia asui vuokra-asunnossa.

Asumistuen piirissä olevien ruokakuntien osuus kaikista asuntokunnista vaihteli Helsingin peruspiirien välillä paljon. Seitsemässä peruspiirissä tuen saajien osuus alueen asuntokunnista ylitti 15 prosenttia ja vastaavasti neljällä alueella osuus jäi alle viiteen prosenttiin. Östersundomissa ja Länsi-Pakilassa tuen piirissä oli vain kolmisen prosenttia asuntokunnista, kun taas Jakomäessä yleistä asumistukea sai joka viides asuntokunta.

Asumistukia myönnettäessä asumismenot huomioidaan laissa määriteltyihin enimmäismääriin asti eikä ylittävältä osalta makseta asumistukea. Helsingissä yksinasuvan asumismenoiksi huomioitiin enintään 508 euroa kuukaudessa. Kun yksinasuvien keskimääräiset todelliset asumismenot kuukautta kohden olivat 645 euroa kuukaudessa, oli keskimääräinen ylitys Helsingissä yksinasuvien osalta 137 euroa kuukaudessa (koko maassa yksinasuvien ylitys oli 122 euroa/kk). (lähde: Kela)

Myös toimeentulotukea voidaan myöntää kohtuulliseen asumistuen ja todellisen vuokran väliseen erotukseen. Pääkaupunkiseudun muuta maata korkeammat asumiskustannukset heijastuvatkin toimeentulotuen kustannuksiin, ja selittävät osittain sitä, miksi toimeentulotuen keskimääräiset vuosikustannukset tuensaajaan kohden ovat pääkaupunkiseudulla korkeammat kuin muissa suurissa kaupungeissa. Vuonna 2015 toimeentulotuen kustannukset tuensaajaa kohden (euroa/vuosi) vaihtelivat pääkaupunkiseudulla Espoon 2 295 eurosta Helsingin 2 463 euroon. Muissa kuutoskaupungeissa kustannukset vaihtelivat Turun 1 483 eurosta Tampereen 1 812 euroon. (Ahlgren-Leinvuo 2015)

Myös toimeentulotuen saajien määrä ja osuus on kasvanut

Lähes 76 000 helsinkiläistä eli 12,1 prosenttia kaupungin väestöstä oli toimeentulotuen piirissä vuonna 2015. Toimeentulotuen saajien lukumäärä on kasvanut tasaisesti jo pitkään. Vuodesta 2010 tuesta osallisten lukumäärä on kasvanut 25,7 prosenttia ja edellisvuoteen verrattuna kasvua oli 8,2 prosenttia. Vaikka toimeentulotuki on luonteeltaan viimesijainen tuki ja lähtökohtaisesti tarkoitettu avuksi tilapäisiin taloudellisiin vaikeuksiin, on siitä tullut yhä useammalle pitkäaikainen tulonlähde. 1990-luvun alussa toimeentulotukea saatiin keskimäärin neljänä kuukautena vuodessa, mutta 2010-luvulla kesto on ollut keskimäärin yli 7 kuukautta. Pitkäaikaisen toimeentulotuen tarvetta lisää erityisesti työttömyyden pitkittyminen.

Kuvio 2.23. Toimeentulotukea saaneiden (hakijat ja osalliset) lukumäärä ja tuen keskimääräinen kesto (kuukausia) vuosina 1990–2015 

Suhteellisesti eniten toimeentulotuen piirissä olevia oli alle 25-vuotiaiden joukossa. Alle 18-vuotiaista helsinkiläisistä lähes 18 prosenttia asui perheessä, joka sai toimeentulotukea. Nuorten aikuisten, 18–24-vuotiaat, kohdalla osuus oli vieläkin suurempi, reilut 21 prosenttia (ks. luvut Lasten hyvinvointi, Nuorten hyvinvointi). 25–64-vuotiaiden ikäryhmässä osuus jäi hieman alle kaupungin keskiarvon ja 65 vuotta täyttäneistä toimeentulotuen piirissä oli enää kolmisen prosenttia.

Helsinkiläisistä toimeentulotuen saajista yli 77 prosenttia oli yksinasuvia vuonna 2015. Erityisen suuri oli yksin asuvien miesten osuus: 47,9 prosenttia kaikista tukea saaneista kotitalouksista oli yksin asuvia miehiä. Yksinasuvien osuus toimeentulotuen saajista on Helsingissä hieman muita pääkaupunkiseudun kuntia korkeampi. (Ahlgren-Leinvuo 2015)

Alueelliset erot ovat suuria myös toimeentulotuen osalta. Suurpiiritasolla toimeentulotukea saaneiden osuus väestöstä vaihteli Östersundomin (2,6 %) ja eteläisen suurpiiriin (4,9 %) alle viidestä prosentista itäisen suurpiirin 17,8 prosenttiin. Väestöosuus on myös kasvanut eniten itäisen suurpiirin alueella. Peruspiirien välillä erot kasvoivat vielä suuremmiksi; ääripäät olivat Länsi-Pakila, jossa tuen saajien väestöosuus oli vain 1,4 prosenttia ja Jakomäki, jossa joka neljäs asukas asui perheessä, joka oli vuoden aikana saanut toimeentulotukea.

Toimeentulotuki on viimesijainen tuki. Edellytyksenä on, että tuen hakija on ensin hakenut kaikkia muita etuuksia, joihin hänellä on oikeus (esim. työttömyysturva, eläkkeet, asumisen tuet). Vuonna 2015 helsinkiläisistä toimeentulotuen hakijoista 61 prosenttia sai asumisen tukea (yleinen tai eläkkeen saajan asumistuki, opintotuen asumislisä tai sotilasavustuksen asumisavustus), 31 prosenttia työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa ja 14 prosenttia eläkettä.

Kuvio 2.24. Toimeentulotukea saaneiden henkilöiden osuus väestöstä (%) koko kaupunki  ja suupiirit 2000–2015 

Lähteet:

Ahlgren-Leinvuo, Hanna (2015). Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki. Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 6/2015.

Kelan Tilastokatsaus 11.02.2016. Asumistukia maksettiin 1,7 miljardia euroa vuonna 2015. Osoitteessa http://www.kela.fi/documents/10180/1630864/Asumistukia_maksettiin_1,7_miljardia_euroa_vuonna_2015.pdf/631a03b6-cdb5-4dcc-a702-bcba49da4727 [viitattu 16.1.2017]

Kela. Kelasto-tietokanta, yleinen asumistuki.

Tilastokeskus. StatFin-tietokanta, väestörakenteen ja asumisen tilastot.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vuositilastot.

Lisää uusi kommentti